KotiVisio-messuantia

Mukavaa viikonlopun alkua!

Tutustuin tänään Tampereen KotiVisio-messujen tarjontaan. Esillä oli aika paljon jo Habitare-messuilta tuttuakin, mutta myös jotain uutta. Ja sokerina tietysti lähialueen yrittäjien toinen toistaan kiehtovampia osastoja. Ihanat messuosastot taas varsinkin omilla suosikeillani Think Todaylla ja Aada Sisustuksella. Myös Dekologia Designin osastolla kaikkea värikästä kivaa. Mielenkiintoista tutkittavaa valaisinosastoilla, Seinäruusun ja Tapettikauppa.net osastoilla, Diapol kivitasot olivat vaikuttavia ja Laattakeskuksella ja Vehoniemen Laattamyymälällä makeita laattamalleja esillä. Kodinykkösen osastolla mm. heidän uudet hauskat valokirjaimet ja monella osastolla oli esillä kauniit Happy Lights-valosarjat.

Messu- ja Urheilukeskuksen juuri valmistunut uusi osa oli ihan hyvännäköinen ja toimiva. KotiVision lisäksi samalla lipulla pääsee siis Taide- ja Keräilyosastoille.

Itse lähdin messuille tutustumaan eri talovalmistajien tarjontaan, koska talonrakentaminen on meidän perheessä ensi vuoden puolella ajankohtaista. Talovalmistajia olikin messuilla hyvin runsaasti. Ilmeisesti perjantain ajankohdasta johtuen messukäytävillä oli melko väljää ja palvelua ja tietoa vaihtoehdoista sai kattavasti. Meidän projektissa on muutamia rajoittavia tekijöitä, kuten jyrkkä rinnetontti ja jäljellä olevat rakennusoikeusneliöt. Nyt sitten tutkaillaan kirjoja ja esitteitä jonkin aikaa. Mietitään tarpeita ja haluja ja laskeskellaan :)

Messut käynnissä vielä huomisen ja sunnuntain, käy tutustumassa!

http___signatures.mylivesignature.com_54492_116_9EC2138B83410B2C32EB85035DEC8E2D

IMG_5106IMG_5112   IMG_5108

IMG_5105

IMG_5110IMG_5109

IMG_5101

IMG_5098

IMG_5103IMG_5102IMG_5094IMG_5096

IMG_5095

IMG_5091

IMG_5093 IMG_5092  IMG_5090

IMG_5070

IMG_5074

IMG_5089IMG_5087

IMG_5082

IMG_5084

IMG_5085IMG_5081

IMG_5078

IMG_5077 IMG_5076 IMG_5075  IMG_5073

IMG_5071

IMG_5066 IMG_5065

IMG_5064

IMG_5063

IMG_5062 IMG_5061

IMG_5059 IMG_5058

IMG_5056

IMG_5055

 

Leave a comment


Name*

Email(will not be published)*

Website

Your comment*

Submit Comment

Annen Party&Deco Juhla-&Sisustuspalvelut info@partydeco.fi 0456773312

Facebook

Get the Facebook Likebox Slider Pro for WordPress